torstai 8. joulukuuta 2016

Erokirje

Moi, vuosi 2016.

Halusin hyvästellä sut täällä bloginkin puolella ja kirje tuntu aika sopivalta tavalta. Mun on tosi vaikeeta alottaa tätä, koska mulla on sulle tosi paljon sanottavaa ja kaikki ei oo ehkä ihan positiivista palautetta. Mutta mä yritän silti asettaa nää sanat jotenkin fiksuksi kokonaisuudeksi silti.

Mä jotenkin aluksi luulin, että sun edeltäjäsi, 2015, olisi jo osannut olla noh, haastavahko vuosi ja siksi mä odotinkin sua. Aluksi mä tykkäsin susta tosi paljon. Sun kaa oli kivaa ja tasaista. Sit tuli vastoinkäyminen. Siitä selvittiin. Sit annoit vastalahjaks jotain hyvää ja ihanaa ja taas oli kaikki balanssissa. Aika nopeesti mä kuitenkin huomasin sussa jotain. Aina, kun tapahtui joku hyvä asia, hetken päästä kosahti kaksi kertaa isommin. Siitä sun piirteestä mä en tykänny yhtään. Mä ymmärrän, että vastoinkäymiset kuuluu elämään, tottakai. Ja ehkä mussakin on se vika, että mä otan läheistenkin vastoinkäymiset hyvin raskaasti ja tottakai ne vastoinkäymiset vaikuuttaa mun perheeseen ja rakkaimpiin. Sitä kautta ne vaikuttaa muhun.

Mä en nyt vaan oikein osaa ymmärtää ehkä sitä tarkoitusta, että sä ja sun edeltäjäsi ootte lykänny niitä vastoinkäymisiä vähän liikaakin mun eteeni ja juuri sellaisissa isoissa asioissa, jotka merkkaa mulle eniten. Ne tietyt hetket on ollu sellasia, että mä en ikinä toivois kellekään samoja asioita. Ja kyllä mun täytyy myöntää, että oot mut saanut aika monta kertaa miettimään, että mitähän hittoa mä olen edellisessä elämässäni tehnyt, että nyt ryskää lujaa. Toisaalta, nää sun tuomat vastoinkäymiset on ainaki kasvattanu mua entisestään ja näyttäny sen, että elämää ei tosiaan voi suunnitella ja että kaikki, niin kamalaa kuin se onkin, ei oo mun käsissä. Välillä tuo ajatus lohduttaa mua ja välillä se ajaa mut hulluuden partaalle.

Vaikka tää vuosi on ollut mun elämäni raskain vuosi ( hassua, koska viime vuonna taisin sanoa samaa), on tää ollu silti tavallaan mun elämäni paras vuosi. Sä kuitenkin toit Antin pysyväksi osaksi mun elämää, vaikka kiitos meidän tapaamisesta meneekin vuodelle 2015. Ensin saatiin yhteinen koti ja sitten vielä toi kiva tyyppi kosi! Mä oon niin onnellinen, että Antti (kaikkien muiden ihanien perheenjäsenien, sukulaisten ja ystävien lisäksi) on tullu mun elämään ja ollu isona kalliona tukemassa mua. Hyviä asioita sussa oli myös tietty Manner-kuviot, ihanat kaverit ja hetket ystävien ja perheen kanssa. Pienet reissut, naurut, jamit, baari-illat, katsotut sarjat ja elokuvat, halit, suukot, sympaattiset hymyt tai syvälliset keskustelut Ruusupuiston portailla. Ne on jääny mulle tästä vuodesta mieleen.

Ainahan vuoden vaihtuminen on se aika, kun jätetään vanha taakse ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Aion pakata tämän vuoden yhteiseltä matkalta mukaan kaiken rohkeuden, sisun, toivon, onnenkyyneleet, rohkaisevat sanat, selviytymishalun, suukot, kauniit sanat, halit, naurut, kosketukset ja hyvät muistot. Ne mä aion ottaa mukaan ensi vuodelle. En unohda tietenkään vastoinkäymisiä ja niitä asioita, jotka on muokannu musta tämän vuoden puolella sellaisen kun olen. Mutta mä oon päättänyt, että en aio enää pelätä tulevaa. Niinpä, vuosi 2016, minä jätän sinut nyt. Kiitän sinua kaikesta, mutta toivon, että kaltaistasi ei tule enää kohdalleni vastaan.


Lähetä kommentti