maanantai 5. syyskuuta 2016

Liian vanha nahkatakkiin

Tyhjensin vaatekaappia viime viikolla, sillä olin varannut pöydän kirpputorilta. Kaappien tyhjennys sujui kivasti, kunnes kohdalle tuli nahkatakki. Nahkatakki, joka oli suuri aarteeni vielä päälle kolme vuotta sitten. Se ei ollut tavallinen nahkatakki, vaan sen selässä oli suuri, niiteistä tehty pääkallo.
Kokeilin takkia päälleni. Vielä sopiva, mutta jokin siinä häiritsi. Nimittäin se pääkallo. Liian raju, liian teinimäinen, liian ei minunlainen. Ei enää.

Yksi nahkatakki sai mut pohtimaan omaa kasvuani ihmisenä. Koin tulleeni nimittäin vanhaksi. Juuri sellaiseksi vanhaksi tyypiksi, joka on liian tylsä pukeutumaan pääkalloihin ja niitteihin. Milloin musta oli tullut tuo tylsä vanha tyyppi joka kavahtaa niittipääkalloa? Kuinka hämmentynyt tästä olinkaan. Tottakai ihmisen tyyli muuttuu ja tietty teinimäisyys jää taakse. Rakastan kaikkea rockahtavaa ja räväkkää, mutta nykyisin ehkä hieman naisellisemmalla tavalla. Enää ei tarvitse räväyttää pääkalloilla ja niittivöillä, kun voin räväyttää vaikkapa meikillä tai hiusten värillä. Ja kyllähän nahkatakkia tulee vieläkin pidettyä, mutta ei vain pääkallolla varustettuna.

Toisaalta nahkatakkiin kulminoitui myös tietty vaihe elämässäni. Se vaihe, kun oli vielä nuori ja huoleton. Tiedättehän, se vaihe juuri parikymppisenä, kun olet aikuinen etkä sitten ihan kuitenkaan. Kun olin vielä vähän epävarma itsestäni ja kaikesta mitä mä halusin. Halusin olla se kova rocktyttö, joka laulaa kuitenkin hemppisrakkaudesta. Se, jonka piti tuoda omaa itseään ja omia mielipiteitään pukeutumisella ilmi, koska pelotti, että muuten jää varjoon tai huomaamatta.

Tietämättäni ja huomaamattani olen ehkä sitten kulkenut kolmessa vuodessa matkan, joka on salaa kasvattanut mua ihmisenä ja samalla karsinut pääkalloin koristellut nahkatakit kaapista. Sisimmässäni olen se sama rocktyttö, mutta mun ei tarvitse enää sitä tuoda niin kovaa ilmi. Ei tarvitse yrittää olla överisti sitä, mitä olen. Osaan avata suuni ja puolustaa itseäni sekä kertoa mielipiteeni. Voin kyllä tunnustaa, että kolme vuotta sitten en niin osannut tehdä.Vaikka aluksi järkytyin tästä muutoksesta, päätin, että se on hyvä juttu. Tajusin yhen aikakauden olevan ohitse ja olen siirtymässä johonki isompaan aikakauteen. Johonkin, jossa pääkallokuvioista nahkatakkia voi muistella. Aikakauteen, jossa alkaa  hymyilyttää, kun sellainen nahkatakki tulee jollain vastaan kadulla. Niinpä taittelin pääkalloisen nahkatakkini kirpputorikassiin. Suljin kassin ja kiikutin takin kirpputorille. Se oli saanut uuden kodin  jonkun toisen luota. Jonkun, joka käy ehkä nyt samaa elämänvaihetta, kuin minä kolme vuotta sitten.

Oletteko te kasvaneet tietyistä tyyleistä tai vaatteista pois?
Onko se hämmentänyt teitä yhtä paljon, kuin minua?
Vertaistukea kaivataan!:)
Niin ja viimeinen asupostaus koulutyyleistä tulee tällä viikolla!


12 kommenttia :

  1. Tää oli ihana postaus! Sä oot ihana :-) tiedän tunteen, mäkin oon pistäny eteenpäin vanhoja lempparivaatteita, jotka ei oo ollu enää "mua". Niin haikeeta, mutta niin vapauttavaa! Mä pidin aina ennen korkkareita, mutta en enää. Olosuhteiden pakosta tuli luovuttua, mutta huomaan etten tarvitsekaan niitä enää. Itsevarmuus tulee muualta :) -Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kiitos kommentista! :) Todellaki, ehkä se on sitä iän tuomaa varmuutta. Ei kyllä haittaa mua ainakaan!:) Ja todellaki, itsevarmuus tulee muualta. Ei niistä vaatteista päällä, vaikka ne välillä onkin aika hyviä itsetuntoboostaajia.

      Poista
  2. Ihanaa, kun on itse tuossa vaiheessa kun on "parikymppinen, kun olet aikuinen etkä sitten ihan kuitenkaan". :D Nyt on kova juttu batman-huppari ja japanilainen katumuoti, mutta tiedän, että tuun niin pistelemään näitä tän ajan lemppareita kiertoon muutaman vuoden päästä, kuten kaikki poikatyttövaatteeni kolmen vuoden takaa. Huipputekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon! Nauti tuosta ajasta, se on oikeesti parasta.:D

      Poista
  3. Tää teksti on ihan super inspiroiva sekä hyvin kirjoitettu! Voin samaistua tilanteeseesi täysin, vaikka ehkä elänkin juuri nyt tuota pian 20-vuotiaan elämänvaihetta. 3 vuotta sitten nimittäin ostin itselleni liian ison, aivan tavallisen nahkatakin. Mutta koska käytin sitä suurimmaltaosin vain sinä vuonna, jolloin olin täysin maassa ja erittäin yksinäinen, ei se enään nykyään tunnu päällä yhtä hyvältä. En enää ole siinä samassa elämäntilanteessa - mikä on enemmän kun mahtavaa - mutta se kyseinen takki tuo liian vahvasti mieleen sen sängyssä makaavan ja itkevän Iinan. Enkä ole enään se Iina.

    Kiitos ihan mielettömän inspiroivasta tekstistä <3 !

    http://iinaemiliasd.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa kuulla, että tää inspiroi! <3 Tiiätkö mulla kävi täysin sama juttu viime vuonna. Mun kevät ja kesä oli tosi rankka ja aivan hirveä monellakin tapaa. Syksyllä kun siitä alkoi päästä jaloilleen, oli pakko laittaa vaatteet kiertoon. Teki pahaa katsoakin niitä, koska niistä tuli vaan se kaikki huono olo ja itkut mieleen.

      Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  4. Sulla onkin ihanan persoonallinen tyyli, varmasti aikuistuminen ja itsevaarmuus tekee sopivan tyylin kantajalleen :) Ja kokeilut kuuluu elämään! Ei kai ihmiset ikinä oo "valmiita".
    Oon sattumoisin ihan samassa tilanteessa. Kasasin kirpparille ison kassillisen hyviä vaatteita, just niitä aarteita jotka parikymppisenä oli NIIN tärkeitä! Nyt ne ei vaan enää oo mua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, toisaalta ihanaa ettei ihmiset oo ikinä valmiita! :)

      Poista
  5. Korkea korko tennarit, enää en vois aatellakkaan niitä jalkaani, pituutta riittämiin pelkästää :D Varmaankin aika luopua niistä kun en ole koskenutkaan kahteen vuoteen :)

    VastaaPoista
  6. Bändipaidat ( enimmäkseen) yläasteajoilta. Siihen aikaan liittyi samantapainen tyylinsä ja rockhenkisyyden selkeästi näyttäminen kuin mistä tekstissäsi puhuit, sekä tietynlainen poikamaisuus ja kovuus -- en kokenut itseäni kauniiksi enkä ollut mielestäni tarpeeksi hyväkroppainen yrittääkseni olla nätti tyttömäinen tyttö niin päätin olla sitten ylpeästi jotain muuta. :D
    Sittemmin tyyli on muuttunut naisellisemmaksi eivätkä bändipaidat oikein tunnu sopivan enää, vaikka muutama kaapissa tyrkyllä on ja aina välillä kokeilee päällä pitää. Kaapin perällä niitä sitten onkin isompi pino, mutta en ole niille raaskinut tehdä mitään, juurikin koska ne olivat joskus niin tärkeitä ja "jos näitä vielä joskus..."
    Pääkallonahkatakista tulee mieleen omani jossa on niittikotka selässä -- lukioajoilta ja edelleen käytössä melko ahkerasti, mutta saa nähdä käykö sillekin vielä samalla tavalla kuin sinun takillesi :')

    VastaaPoista