torstai 31. maaliskuuta 2016

Kesäkuntoon - motivoivat treenivaatteet

Heippa! Tänään alkaa uusi postaussarja "Kesäkuntoon". Kesäkuntoon postaussarjassa käsitellään joka torstai jotain liikuntaan ja urheiluun liittyvää ja seuraillaan, miten tämän bloggaajan käy matkalla kohti kesäkuntoa! Tänään puhutaan vähän siitä, miten treenivaatteet motivoivat liikkumaan.

Minä myönnän olevani treenivaatemotivoituja. Tiedättehän, kun uudet ihanaiset treenivaatteet motivoivat liikkumaan? Kun vedät päälle hyvät urheiluvaatteet, olo on sporttinen ja tekee mieli lähteäkin lenkille tai salille? Vielä suurempi merkitys treenivaatteilla on mulle pitkän liikkumattomuusjakson jälkeen. Eli aikaslailla nyt.

En tiedä, mikä niissä treenivaatteissa niin kovasti viehättää ja miksi ne saa mulle niin paljon motivoituneemman olon. Toki käytän vanhatkin treenivaatteet puhki, mutta uudet tuo aina jotain pientä liikkumisen luksusta ja uudistunutta oloa.



Oon liikkunut ihan hirvittävän huonosti viime syksyn jälkeen ja päässä alkoi jo alkuvuodesta takoa ajatus kesäkuntoon pääsemisestä. Tai oikeastaan taas yleisestikkin kuntoon pääsemisestä. Taas siihen liikkumisen rutinoitumiseen ja sitä kautta taas terveeseen ja tasapainoiseen ruokailuun. Koska olen treenivaatemotivoituja, etsin uusia treenikuteita netistä. Halusin jotain erilaista, persoonallista ja tietty laadukasta vaatetta ylleni, sillä se oli ensimmäinen askel taas kohti sporttailuja. Löysinkin itselleni uuden tuttavuuden MyProtein-sivuston, jonka treenivaatteisiin rakastuin samantien!

Voitte kuvitella sitä materialismionnen määrää, kun sitten eräs kaunis päivä MyProteinin paketti saapui!




Vetäisin kuteet saman tien niskaan ja lähdin testaamaan uutukaisia salille! Tykkäsin hirveästi noissa treenivaatteissa niiden väreistä. Punapäänä mua hieman ketuttaa se, että melko suuressa osassa treenivaatteita on värivalintana pinkki. Pinkki on kiva väri, mutta valitettavasti ne eivät käy punaisen hiuskuontalon kanssa yhteen. Valinta ei ollutkaan vaikea, kun silmiini osui lempiväri violetti ja toinen, turkoosi samassa paketissa.

Mua vähän jännittää aina tilata netistä vaatteita, sillä kokotaulukoista huolimatta koot voi mennä päin puita. Myös materiaali ja etenkin urheiluvaatteissa niiden läpikuultavuus on yksi pieni riski sovittamatta tilaamisessa. Onnekseni huomasin, että kokotaulukko piti todella hyvin paikkansa ja housutkaan ei kuulla läpi! Plussana housuissa on leveämpi vyötärökaistale, mistä tykkään tosi paljon. Inhoan sitä tunnetta, kun housut valuvat ja tuntuvat puristavan vain yhdestä kohtaa. Myös endometrioosin kannalta leveämpi vyötärönauha on plussaa, kun paine jakautuu laajemmalle aluelle. Näin ei endokipuja tule niin herkästi.
 


Pakkohan se on tunnustaa, että uusien treenivaatteiden myötä myös treenimotivaatio on noussut ja on taas paljon freshimpi olo lähteä liikkumaan. Ehkä vaatemotivaation sisin on siinä, että kun tuntee näyttävänsä hyvältä, uskoo, että myös treeni kulkee paremmin. Tai yleisestikkin hyväntuulisena treeni kulkee paremmin, kuin huonona päivänä.. Toisaalta koen ainakin itselleni kaikki keinot hyväksytyiksi, jotta saan itseni innostumaan taas liikunnasta! Onneksi suunta näyttäisi olevan nyt ylöspäin!

Motivoiko teitä treenivaatteet liikkumaan? Entä ootteko 
ikinä tilanneet MyProteinista mitään?


Kuvat: Antti Ala-Hiiro
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kesätyyliä metsästämässä

Heippa! Kuten jo aikaisemmassa postauksessa puhuin, on mut vallannu ihan mieletön kevät/kesäfiilis! Puhuin myös siitä, miten tyyli muuttuu aina vuodenajan mukaan ja kevät/kesä onkin mulle pukeutumisessa uusien yhdistelmien ja värien aikaan. Eksyin selailemaan nettikauppoja ja aikani kuluksi tein kolme asukollaasia SheIn:in sivuston vaatteista (edellinen Sheinside siis). Kun kokosin näitä, oli mielessä lähinnä kesäyöt, festarit ja ystävät!

Tästä asusta mulle tulee niin mieleen jotenkin aurinko ja Ilosaari! Rakastuin tohon jumpsuittiin heti, sillä sen värit ja varsinkin tuo pitsi on kovasti mun mieleen! Rakastan myös kaikkea huitulapaitoja ja löysin tuon mustan ihanan paidan jumpsuitin kaveriksi. Asu on ainakin mun mieleen tarpeeksi värikäs, muttei mikään överi. Asusteena saa toimia kultainen koru ja tietty aurinkolasit!

Hiukset voisivat olla surffilaineilla ja meikkinä toimisi varmasti vain kevyt huulipuna - aurinkolasithan on paras meikki kesällä! 

Seuraavan asun voisin myös kuvitella mun päälle jollekin festareille. Tykkään kesällä käyttää hameita mutta myös vivahdus rokkia on myös tervetullutta. Niinpä yhdistelin tyttömäisen mintunvihreän hameen t-paitaan ja rokahtavaan hapsutakkiin! Oon aina nimittäin melkonen vilukissa ja pimenevinä kesäöinä takki on varmasti tervetullut! Tyttömäisyyttä asuun tuo myös ihanat kengät.

 Tähän kirkkaanpunaista huulipunaa ja kissarajaukset niin asu kävisi vaikkapa keikka-asuna!


Ihastuin noihin rentoihin farkkuihin ja seuraavaksi löysinkin sille kaveriksi tuon pitsisen paidan. Vaikka housut ja paita ovatkin aika erityylisiä, voisin silti nähdä ne samassa asussa. Jotain poikamaisen rentoa ja kuitenkin jotain hentoa ja tyttömäistä! Koska nämä kaksi osaa asusta ovat niin erilaisia, otin melko tavallisen mustan topin niiden kaveriksi tasapainottamaan asua. Pienenä lisänä toimii kultaiset korut! 

Hiukset vain sekaiselle nutturalle ja vähän huulipunaa, niin rento kesälook on valmis! 

En malta odottaa, että pääsen oikeasti pukemaan päälle kesäisiä asuja
ja metsästämään kirppareilta ihania kesävaatteita! Ootteko te muut yhtä fiiliksissä keväästä ja kesästä?


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Spring Inspiration


Vaikka ulkona onkin tällä hetkellä harmaa lauantai, on mun fiilis aurinkoisessa keväässä! Kadut alkaa olla sulat, katupöly pöllyää ja päivien valoisuus saa muhun ihan uutta energiaa! Kevät on mulle myös jotenkin sellaista itsensä uudistamisen aikaa, joten keräsinkin muutaman inspiraatiokollaasin mun tulevasta keväästä ja siitä, mitä aion tän kevään aikana tehdä ja saavuttaa. Aion tehdä tästä keväästä ja tulevasta kesästä mun elämän parhaimmat!

Ensimmäinen ja suurin muutos viime syksyyn ja tähän vuoteen on se, että alan taas liikkumaan ja syömään vähän terveellisemmin. Tuntuu, että koko kroppa on niin tukosssa! Liikkumattomuus ja huono ruokavalio on myös tehnyt sen, että oon ollu tosi paljon kipeempi tän kevään aikana ja endokipujakin on ollut paljon enemmän. Liikkumisen varmistamiseksi alankin julkaista joka torstai kesäkuntoon postaussarjaa! Postaussarjassa käydään läpi mun liikkumisia, siihen vaikuttavia asioita ja muuta jännää! Ensi torstaina katotaan vähän urheiluvaatetusta motivaattorina liikkumisiin!

Otan taas myös käyttöön Kalorilaskurin, jotta söisin tarpeeksi. Multa jää helposti aterioita väliin ja syön epäsäännöllisesti ja liian vähän. Nyt haluan saada taas ruokarytmit ja kalorit kohdalleen, joten luotan tuttuuun Kalorilaskuriin. Tarkoituksena onkin saada muutama kilo pudotettua kevään aikana.

Kevät näkyy myös ainakin mun pukeutumisessa. Asuihin tulee paljon enemmän väriä ja esimerkiksi hameita tulee käytettyä enemmän! Ajattelinkin siivota vaatekaappia kevään aikana kaikesta turhasta vaatteesta ja tavarasta! Ihanaa päästä suunnittelemaan kevään asuja!

Opiskelujen kanssa kevät tulee olemaan yllättävän rento mutta aika napakka. Viime syksyltä on jäänyt muutamia tehtäviä rästiin sairasloman takia, mutta nyt aion tehtävät suorittaa! Eipä tässä ookkaan enää kauaa aikaa opiskeltavana, kunnes tulee opiskelijoiden megajuhla: VAPPU!!

Kaiken lisäksi aion nauttia elämästä, hengata kavereiden ja Antin kanssa. Pienet jutut saa mut hyvälle tuulelle ja aion nauttia elämästä kaikkien ihanien ihmisten kanssa! Kuluneen vuoden aikana oonkin alkanut arvostaa pieniä juttuja paljon enemmän. Ja niitä ihania rakkaita ystäviä,rakasta ja aikaa mitä vietetään yhdessä.


Mitä sun kevääseen kuuluu ja mitä tavotteita sulla on keväälle?
Pus!

 Kuvat otettu We Heart It:istä
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kuka mitä missä täh miten milloin miks?

Pohdiskelin tässä teitä lukijoitani ja tulin siihen tulokseen, että teitä on aika kirjava sakki. Tiedän, että siellä on sellaisia tyyppejä, jotka on seuranneet mua alusta asti, uusia tyyppejä Stoorin kautta ja vielä sellaisiakin, jotka ovat vasta löytäneet blogini ja ovat vasta tutustumassa muhun ja blogiini. Koska tää blogimatka on ollut vaiherikas ja asiat muuttuvat, päätin pistää perinteisen toivepostaus-postauksen.

Mitä sä haluat tietää musta? Haluatko postauksen jostain tietystä aiheesta? Kirjoita toiveesi/kysymyksesi tuonne alas kommenttiboksiin! Pyrin julkaisemaan yhden toivepostauksen per viikko niin kauan kun ideoita löytyy!

Kiitos jo hirmuisesti etukäteen! Pus!

 
maanantai 21. maaliskuuta 2016

Keikkavaatteiden ABC


Oon monet kerrat höpötellyt täällä bändini, Uuden Mantereen, keikoista ja vähän siitä, että tykkään laittautua keikoille..Meillä on perjantaina täällä Jyväskylässä kaksi keikkaa, joten tulevalle perjantaille pitäisi miettiä siis kaksi eri keikka-asukokonaisuutta. Siis kyllä, olen nainen ja haluan olla eri vaatteissa molemmilla keikoilla. Koska siirtymäaika keikkapaikasta A keikkapaikalle B on noin 30 minuuttia, pitää vaatetusta miettiä erityisen tarkasti, jotta vaihto sujuu helposti. Esimerkiksi meikki, korut ja hiukset olisi hyvä käydä molempiin asuihin.

Kun aloin miettimään kaksia keikkavaatteita, aloin pohtimaan, mitä yleisesti haen keikka-asulta. Ajattelinkin vähän tässä nyt postata siitä, miten valitsen keikkavaatteeni.

Nään keikkatilanteet sellasena specialina tilanteena pukeutua vähän boheemimmin tai persoonallisemmin, kuin muihin peruspippaloihin tai illanviettoihin. Yleensä siis etsin jotain tavallisesta poikkeavaa printtiä, väriä tai leikkausta. Tosin perusvaatteitakin tulee keikoilla käytettyä, mutta epätavallisia yhdistelmiä tulee useinkin tehtyä. 

Tärkein seikka keikkavaatteissa on niiden mukavuus. Vaikka olisi kuinka ihana vaate, mutta se ei ole hyvä päällä, jää se silloin käyttämättä. Keikkaan ei voi keskittyä, jos tarvitsee huolehtia siitä, pysyykö mekko ylhäällä, nouseeko helma, näkyykö alkkarit läpi tai hiostaako paita liikaa. Mullakin on paljon vaatteita, joita voi normaalitilanteissa pitää hyvinkin, mutta keikalla ei. Hirvein asia keikalla, minkä tiedän on se, että mekko/paita puristaa niin, ettei saa otettua kunnolla henkeä. Tästä syystä testaan aina keikkavaatteet - laulan ne päällä.

Rentous ja mukavuus vaatteissa muutenkin on tärkeää keikalla - on pystyttävä liikkumaan hyvin! Lavalla tulee myös poikkeuksetta kuuma, joten hiostavimmat materiaalit ja liiat pitkähihaiset saa jäädä pois.


Kaiken mukavuuden ja vaatteiden ulkonäön lisäksi on hirvittävän tärkeää se, että tunnen itse itseni hyvännäköiseksi keikkavaatteissa. Se, että itsellä on hyvä olo ja varma olo, näkyy kyllä myös yleisöön ja vaikuttaa muutenkin keikkafiilikseen ja suoritukseen! Jos mietityttää että "ou nou, näytänpä tässä mekossa nyt vähän lihavalta ja pitääpä laihistaa" menee hyvä keikkafiilis aika äkkiä.

Viimeinen asia, johon kiinnitän keikkavaatteissa huomiota, on niiden hinta. Kuten tiedätte, tykkään ostaa vaatteet kirppareilta ja toki katson keikkavaatteiden hintaa samalla tavalla kuin muidenkin vaatteiden. Yleensä ei kyllä ole tullut vastaan sellaista keikkavaatetta, joka olisi jäänyt kirpparille hinnan vuoksi.

Yleensä oikeiden keikkavaatteiden löydyttyä hahmottuu hyvin nopeasti kengät, korut, hiukset ja meikkikin, joten kokonaisuus hahmottuu vasta vaatteiden löydyttyä.



Tässäpä siis ajatuksia, joilla pitäisi kaksi eri asukokonaisuutta perjantaille keksiä.. Tällä hetkellä pää lyö kovasti tyhjää ja inspiraatio on aika hukassa..Pitänee siis mennä vielä viikolla kiertämään kirppareita tai koluta oma kaappi tarpeeksi perusteellisesti! 

Ootteko te keikkaihmisiä? Miten valitsette vaatteet keikalle tai illanviettoihin?
 Pus!

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Miehen näkökulma - Elämää endometrioosin kanssa

Hei tyypit! Tällä viikolla vietetään endometrioosiviikkoa, jonka tarkoituksena on jakaa tietoa endometrioosista! Koska olen monet kerrat puhunut endometrioosistani omasta näkökulmastani (katsoppa vaikkapa tunniste "endometrioosi"), niin nyt päätinkin antaa miehelle puheenvuoron. Naisen sairastaessa parisuhde joutuu myös koetuksille kipujen vuoksi ja usein miesten näkökulma asiaan jäävät vähemmälle huomiolle. Nyt päätinkin antaa Antin kirjoittaa omia mietteitä endometrioosista. Tässäpä siis Antin postaus aiheesta! 



Sain kuulla Aurooran endometrioosista aikaisin, oltiin tapailtu vasta muutamia kertoja. En ollut kuullut, tai en ainakaan muistanut kuulleeni endometrioosista aikaisemmin. Ihmettelin, miksei asiasta ole ollut enempää puhetta jo peruskoulussa tai esimerkiksi mediassa, sillä sitä sairastaa Suomessakin arviolta yli satatuhatta naista. Auroora vaikutti kuitenkin siltä, että oli sinut sairautensa kanssa, enkä siksi ollut kovinkaan huolissani asiasta. Tai en ainakaan sitä näyttänyt, sillä hän ei selvästikään halunnut sillä minua huolestuttaa tai saada aikaan minkäänlaista säälisympatiaa.
Tapailuvaiheen aikana kuitenkin puhuimme paljon sairaudesta ja sen mahdollisista seurauksista, kuten lapsettomuuden riskistä. Olemme molemmat aina halunneet saada jossain vaiheessa lapsia ja ainoa pelkoni sairaudessa onkin se, etten voisi nähdä Aurooran niitä saavan. Olemme kuitenkin toiveikkaita asian suhteen ja emme anna sen vaivata nykyhetkeä, sillä lasten saaminen ei ole ihan vielä ajankohtainen asia.

Aurooran kipukynnys on ollut aina melko korkea, ja sairauden myötä kipukynnys on kasvanut vuosien aikana normaalia korkeammaksi, eikä hän pienistä kivuista juuri valitakaan. Pahimpina päivinä endometrioosikivut laittavat hänet kuitenkin vuodepotilaaksi ja välillä kivut yltyvät niin koviksi, että Auroora itkee – korkeasta kipukynnyksestä huolimatta. Kipujen laannuttua tulee kuulemma usein väsynyt olo, jolloin muutamien tuntien mittaiset päiväunet ovat tosiasia. On vaikeaa välillä vierestä katsoa, kun ei voi tarjota muuta kuin omaa henkistä tukea. Kipu tulee Aurooran tapauksessa jaksoittain, joskus saattaa joka toinen vuosi olla helpompi ja joka toinen kivuliaampi. Tällä hetkellä on hyvä jakso meneillään, eikä endometrioosi ollut vuotuisten ultraäänikuvaustenkaan mukaan levinnyt laajemmalle, mikä Aurooraa ennen kuvauksia pelotti.

Loppujen lopuksi täytyy olla tyytyväinen siitä, ettei Aurooran endometrioosi ole edennyt niin pahaksi, että se estäisi elämästä lähes normaalia ja tervettä elämää. Pystymme asiasta välillä heittämään jopa mustaa huumoria, jota en tässä kirjoituksessa ala kuitenkaan veistelemään.. Asenne ratkaisee -tai ainakin auttaa- sairauden kanssa elämisessä. Olenkin todella kiitollinen arjesta, jonka saan jakaa oman endometrioosittareni kanssa.


Hyvää endometrioosiviikkoa kaikille!


maanantai 14. maaliskuuta 2016

Moi, mä oon täällä taas



Hei vaan kaikille taas täällä blogspotin puolella! Muistatte varmaan tai tiedättekin, että siirryin muualle bloggaamaan tuossa alkuvuodesta. Tykkäsin blogata portaalissa ja tuntui ihanalta aloittaa uusi vaihe blogielämässä. Hetken aikaa muualla bloggaillessa huomasin kuitenkin, että mulla on älytön ikävä tänne vanhan blogin puolelle. Olin kai jo jotenkin niin juurtunut tänne omaan blogikotiin.




Päätin siis lähteä Stoorilta ja siirtyä takaisin tänne omaan kotikotoon. On ihanaa ja kotoisaa olla taas täällä! Postaukset jatkavat samaa tuttua linjaa, mitä aina muutenkin mun blogissa ollaan nähty!


Mitäs teille lukijoille muuten kuuluu??

 

Minä muistan sinut ja aina tahdon muistaa - Muistotatuoinnin tarina

Mun mummo, äitin äiti, nukkui pois viime lokakuussa, 98-vuotiaana. Koen, että mun ja Wanhan (niinkuin me mummoa nimitimme), suhde oli erilainen normaaliin mummon ja lapsenlapseen suhteeseen verrattuna.
Suurelti osin suhteeseemme vaikutti se, että Wanha asui meillä. Mummo oli osa peruspakettia arjessa ja osa perhettä. Jopa angstisena teininä vietin mummon puolella paljon aikaa, ihan vain vaikkapa telkkaria katsellen. Myöhemmin, mummon mentyä huonoon kuntoon, istuttiin yhdessä sairaalasängyllä, höpistiin ja mummo usein lauloi. Tai sitten puhuttiin Facebookista, Youtubesta ja ”muista kotkotuksista”, niinkuin mummo monia asioita nimitti. Mummon pää pelasi todella hyvin loppuun saakka, joten keskustelut olivat mainioita! Ihminen, jonka kanssa elät elämäsi 19 ensimmäistä vuotta, on paljon enemmän, kuin pelkkä mummo.


Mummon ja mun suhteeseen vaikutti myös se, että oltiin koko meidän perheestä ehkä eniten samanlaiset. Mä ymmärsin mummoa ja musta tuntuu, että mummo ymmärsi mua tietyllä tapaa erilailla, kuin muut sukulaiset tai perheenjäsenet. Ehkä siksi osittain parhaita hetkiä mummon kanssa olivat myös ne hetket, kun vaan istuttiin hiljaa ja katseltiin ulos ikkunasta. Välillä saatettiin sanoa jotakin, sitten taas oltiin hiljaa, eikä se tuntunut ahdistavan kumpaakaan. Kun mummo sitten nukkui pois, oli se todella kova pala.
Olin miettinyt aikaisemminkin, että kun sitten jonain päivänä mummosta aika jättää, haluan ottaa mummon muistolle tatuoinnin. En nimeä, enkä syntymäaikoja, vaan jotain ihan muuta. Jotain, mikä kertoo Wanhan ja mun suhteesta. Ensimmäisenä mieleeni tuli sakset.


Mummo kutoi mattoja ja oli muutenkin käsityöihmisiä. Ensimmäiset muistot mummosta liittyy juuri mattoihin ja noihin kuuluisiin saksiin, jotka nyt koristavat kättäni. Ne olivat ikivanhat, mutta erittäin terävät. Kun pienenä leikittiin kangaspuiden alla, on elävästi jäänyt mieleen saksien ääni: rautainen, mutta pehmeä ääni mummon leikatessa kuteita. Muistan, miltä sakset näyttivät mummon käsissä. Käsissä, jotka olivat maailman pehmeimmät ja erittäin ryppyiset. Meidän yhteinen aika ja lapsuus kulminoitui siis noihin saksiin.
Entäpä sitten lause ”Jokkainen ellää tyylillään”. Yksinkertaisesti paras elämänviisaus mummolta! Tuo lause muistuttaa mua siitä, että elämässä pitää olla avarakatseinen ja suvaitsevainen. Jos mun mummo 98-vuotta pystyi siihen, pystyn minäkin. Toisaalta tuo on muistutus myös siitä, että myös mun on elettävä tämä elämä, niinkuin itse haluan. Välillä muiden mielipiteet painaa päälle ja on epävarma omista valinnoistaan, mutta tää muistuttelee siitä, että elämää eletään itseään varten. Viime vuosi oli melkolailla väriltään harmaa ja musta, joten päätin, että nyt tulee väriä elämään, siitä siis tuo vesiväritausta saksille. Tykkään muutenkin paljon vesiväritöistä ja väreistä, joten se sopi hyvin!
 Onko teillä muistotatuointeja?

AUROORA

Miksi pelkään lapsettomuutta?

Pidän itseäni melkoisen rohkeana nuorena naisena, joka ei pienistä asioista lannistu. Pyrin näkemään positiiviset puolet myös kurjissa ja negatiivisissa asioissa. En myöskään pelkää hirveästi mitään. Lapsettomuus on kuitenkin yksi niistä asioista, jota oikeasti pelkään. Minulla on sellainen tunne, että tahaton lapsettomuus voisi olla melkeinpä ainut sellainen asia, josta voisin katkeroitua, tai josta en ikinä pääsisi täysin ylitse.
Endometrioosi aiheuttaa lapsettomuutta. Tällä hetkellä minun endometrioosini vaikeuttaa lasten saantia, mutta ei kokonaan estä sitä – vielä. On kuitenkin hyvin mahdollista, että muutaman vuoden päästä lasten
saaminen ei ole minulle enää mahdollista. Tilannettani tarkkaillaankin vähintään kerran vuodessa. Endometrioosin takia lääkärissä käyminen jännittää. Ikinä ei tiedä, kuinka aggressiivinen vuosi on ollut taudin suhteen ja kuinka paljon endometrioosi on levinnyt.
Miksi lapsettomuus sitten niin kovasti pelottaa? Enkö voisi vain ajatella, että lapsia tulee jos on tullakseen? Jos ei, niin sitten ei. Joskus onnistun ajattelemaan näin, mutta yleensä en. Syyt pelkoon ovat moninaiset.
Suurin pelko lapsettomuudessa on se, että mitäs minä sitten teen jos en saakaan lapsia? Olen aina, ihan aina, halunnut lapsia. Haluan olla äiti. Haluan elää lapsellista perhe-elämää. Olen aina kuvitellut elämäni sellaiseksi, jossa lapset ovat läsnä. Muu vaihtoehto ei ole käynyt ennen sairastumistani edes mielessä. Haluan tietää, miltä tuntuu, kun testi on plussaa. Haluan nähdä miehen reaktion (toivottavasti iloisen). Haluan tietää, miltä tuntuu,
kun näkee lapsensa ensi kerran ultrassa, ja vaikka olen varma, että olen mahdottoman huonovointinen raskausaikana, haluan silti kokea sen. Totta kai haluan tietää, millainen raskausmaha minulle tulee ja miltä
potkut ja vauvan hikat tuntuvat, kun pieni tyyppi on vielä vatsassa. Haluan todella tietää, miltä synnytys tuntuu ja miltä tuntuu se, kun saan lapsen ensikerran syliin. Näistä asioista olen haaveillut pitkään. Entäs jos nämä haaveet eivät ikinä toteudukaan? Miten tästä haaveesta, uuden elämän itsestäänselvyydestä, osaisi edes irrottaa? Se pelottaa.


Onhan asialla toinenkin puoli. Tiedän, että mieheni haluaa lapsia ja on niitä aina halunnut. Tuntuu hyvin pelottavalta, että on minusta ja minun kropastani kiinni, millainen perhe-elämä meille muodostuu. Se tuntuu
hyvin epäreilulta ja pahalta. Se, että minulta ehkä viedään mahdollisuus lapseen pois, mutta näin samalla myös mieheltä. Haluan totta kai tyttöystävänä, joskus tulevana vaimona, tarjota miehelleni sellaisen perhe-elämän, mitä hänkin on aina halunnut. Suuri pelko endometrioosittarilla onkin se, että jospa mies ei ymmärräkään tätä sairautta. Tai, mikä vielä pahempaa, ei halua olla yhdessä lapsettomuustuomion takia.
Asiaa pohdittuani ja keskustellessani muiden endometrioosia sairastavien naisten kanssa, huomasin, että naiset, myös minä, arvotamme itsemme hyvin pitkälle lapsettomuuden tai mahdollisen lapsettomuuden kautta. Vaikka jonkun mielestä voi olla vanhanaikaista ajatella, että nainen on lisääntymistä varten, niin huomaan itsekin usein ajattelevani niin. Toki jokainen nainen tekee itse omat päätöksensä lasten hankkimisesta ja ne naiset, jotka eivät halua edes lapsia, eivät ole silmissäni sen vähempiarvoisia, kuin äideiksi haluavat naiset. Kyse on siitä, että minä itse koen, että eräs MINUN henkilökohtainen tehtäväni elämässäni on saada lapsia. Ei siksi, että suku jatkuisi ja maapallolla olisi hieman enemmän elämää, vaan tunnekokemusten lisäksi myös siksi, että koen itse olevani nainen pystyessäni lisääntymään. Lisääntymiskyvyttömänä naisena
tuskin tuntisin itseäni ”täydeksi” naiseksi. Koen, että minun naiseuttani murentaisi se, jos en saa olla jollekin hyvä äiti.
Kaikki edellä mainitut asiat synnyttävät siis yhden suuren ja moniulotteisen pelon tahattomasta lapsettomuudesta. Lapsettomuus vaikuttaisi mielenterveyteeni, fyysiseen terveyteeni, sosiaalisiin suhteisiin ja koko elämään. Varmasti myös monella muullakin tavalla, jota en osaa edes kuvitella.
Onneksi minulta ei ole vielä kokonaan viety mahdollisuutta lapseen pois. Onneksi ympärilläni on rakastavia ihmisiä ja pieniä lapsia, joista voin iloita. Onneksi minulla on mies, joka ymmärtää tätä sairautta ja
mahdollista lapsettomuutta. Suurimmaksi onneksi minulla on vielä mahdollisuus ja jonkin verran aikaa perustaa perhe. Joku päivä.

AUROORA

"Miks et voi vaan nähdä itsees samalla tavalla, kuin mitä mä nään?”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se oli ihan tavallinen viikonloppu, kun oltiin lähdössä ulos Antin kanssa. Meikkasin eteisessä, Antti käveli ohi, pussasi poskelle ja sanoi ”ootpa kauniina.” Tähän vastauksena mies sai perinteisen naisvalituksen: ” Mm.. Tää meikkaus ei suju nyt yhtää ja näytän lihavalta tässä mekossa..” Normaalin tilanteen purkamisen sijaan, missä mies kävelee pois ja pyörittelee silmiään tai väittää vastaan, A tokaiseekin turhaantuneena ”Miks et voi vaan nähdä itsees samalla tavalla, kuin mitä mä nään?”.  Tämä tyttö hämmentyi eikä osannut sanoa mitää. Kyllä, kerrankin olin sanaton.
Tuon tilanteen jälkeen huomasin, kuinka paljon vähättelen itseäni. Kyllä te naiset tiedätte. Tiedätte, että osaatte vähätellä ja tylyttää itseänne. Kun vaatekaapista ei löydy istuvia ja kivoja vaatteita, se johtuu siitä, että olette turvonneet, lihoneet kilon tai kaksi, olette liian pitkiä, liian lyhyitä, liian laihoja tai muuten vain väärän mallisia ylipäätänsä mihinkään vaatekappaleeseen. Paitsi perunasäkkiin. Meikkaaminen ei suju siksi, että kasvot ovat epäsymmetriset, leuassa on yksi finni, hienomotoriikka ei ole kehittynyt aikoinaan ikätason mukaisesti tai muuten vaan pärstä on ruma eikä mikään meikkimäärä voi sitä pelastaa. Ja autappa armias, kun mies erehtyy kehumaan kroppaasi..Eihän sitä voi kehua, koska selluliitti, ihmeellisen malliset käsivarret/reidet/pakarat, muhkuraiset polvet ja mitä näitä nyt on..Kuulostaa tutulta, ainakin tiettyinä päivinä, eikö?
Näin asiaa ajateltua tuntuu hirvittävän typerältä kuluttaa aikaa ja energiaa siihen, että etsii itsestään epäkohtia. Vielä surullisempaa on se, että tietoisuus omista epäkohdista ja uusien etsimisestä on tullut jo automaattiseksi toiminnaksi. Aina jokaiseen kehuun on melkeinpä refleksinomainen vastaväite valmiina. Ihan kuin kehun vastaanottaminen huonontaisi mua ihmisenä ja se pitäisi äkkiä torjua muualle.  Ja hämmentävintä koko asiassa on se, etten ole tiedostanut tätä asiaa ennen miekkoseni kommenttia.
t

Toki jokainen meistä tiedostaa omat epäkohtansa, tai vaikkapa ne kropan alueet, mihin ei ole täysin tyytyväinen. Olen itse aina ajatellut olevani vain todella raaka realisti: tiedostan omat virheeni ja omat epäkohtani. Tiedostan vastapainona myös asiat, joissa olen mielestäni ihan ok. Huom. ihan ok.  Miksi on vaikea ajatella, että olenpas muuten tässä asiassa oikeasti aika hyvä! Toisaalta, jos itse rekisteröi liiankin kriittisesti ja herkästi kaikki omat virheet, ne olemassa olevat ja ne olemattomat, ei voi ehkä odottaa, että pitäisi itseään ainakaan liian hyvänä tyyppinä. Tämä vähän jo naurattaa. Hitto, että nainen olet typerä otus! Miehesi kehuu sinua, etkä voi vain sanoa kauniisti ”kiitos”.
Nyt olenkin päättänyt perustaa oman pienen kampanjan, jonka nimi on ”Opi sanomaan kiitos!”. Ideana opetella sanomaan kiitos kehuun ja jopa yrittää uskoa kehuun. Haitaksi ei myöskään ole, jos itse alkaisit hitusen kehumaan itseäsi. Vaikka joka ilta: mikä on tänään onnistunut, missä olet ollut tänään hyvä?
Jos sä et itse kehu itseäsi ja pidä itseäsi hyvänä ihmisenä, niin ei varmasti tunnu, että kukaan muukaan voisi niin ajatella susta. Naiset, kehukaa itseänne.Koska tehän ootte täydellisiä kuitenkin just noin!

AUROORA

Persoonallinen tyyli + päiväkoti = mahdottomuus?

Jos olet vähänkään lukenut blogiani, tiedät, että rakastan persoonallisia vaatteita ja persoonallista tyyliä. Tykkään myös työskennellä päiväkodissa ja lasten kanssa, ja olenkin aika innoissani tällä viikolla startanneesta harjoittelujaksosta. Ainut ongelma nyt ja ennenkin on ollut pukeutuminen päiväkotiin. Oon ennen ajatellut lähinnä vain vaatteiden käytännöllisyyttä (päiväkodissa kun vaatteiden pitää olla liikkuvuuden kannalta erittäin käteviä: ryömitään, pompitaan, kontataan, juostaan, venytellään, nostellaan lapsia, ulkona ravaamisesta puhumattakaan – toppavaatteet päälle ja pois, päälle ja pois..) Kun ihminen, joka rakastaa vaatteita ja tyyliä, sekä meikkaamista, menee töihin kollareilla, tuulareilla, meikkaamatta ja turkki takussa, tuli mulle itelleni usein nuhjuinen olo. Niinpä ennen tätä harjoittelua päätin tarttua härkää sarvista: halusin löytää mun tyyliin sopivia, käytännöllisiä päikkärivaatteita. Ja sellaisethan minä löysin, onneksi!



Löysin netistä Def-Shopin ja ihastuin erityisesti noihin löysiin ja persoonallisiin verryttelyhousuihin. Olisin voinut tilata 90% kaikista housuista, jotka sivuilta löysin! Onneksi hintalimitti rajoitti tilailuani ja tilasin kolmet housut, yhden topin ja yhden hupparin. Ensimmäiset housut olivatkin nämä ihanat violettisävyiset löysät DNGRS:n verryttelyhousut.


Löysä malli takaa liikkuvuuden, vyötäröllä on kiristysnauha joten housut ei putoa jalasta ja lahkeissa olevat resorit on myös kätevät – lahkeet ei laahaa maata ja tähän vuoden aikaan kura jää eteiseen, eikä leviä housujenlahkeissa ympäriinsä.
Toiset housut ovat myös DNGRS:n harmahtavat lökäpökät. Myöskin erittäin hyvät liikkuvuuden kannalta ja tumma väri takaa sen, että melkeinpä minkä värinen paita vain käy näitten ihanuuksien kanssa!




Tälläkin hetkellä tätä postausta kirjoittelen nämä housut jalassa, eikä ongelmaa tosiaan liikkuvuuden kannalta ole! Näitä voi pitää myös hieman matalammalla, jotta saa kunnon lökät, tai nostaa melkeinpä vyötärölle asti, jos alkaa ahdistamaan!

Leopardikuosin rakastajana en voinut jättää myöskään Vero Modan leopardipöksyjä tilaamatta. Ne ovat  myös liikkumavaraltaan hyvät, mutta näistä ehdottomasti kapein malli. Kivaa vaihtelua lökäpöksyihin!

Yleisestikin tykkäsin kaikissa housuissa niiden kuviosta ja liikkumavarasta. Materiaalit on pehmeitä ja ainakin tällein herkkäihoiselle kauhean kivan tuntuisia. Jokaisten housujen päälle on helppo vetää toppahousut eikä ne tunnu pahalta toppareiden alla. Housujen alle mahtuu myös kylmemmällä kelillä legginsit tai sukkahousut! Myös paitamahdollisuudet vetosi näissä housuissa: eri malliset, pituiset, tyyliset ja väriset paidat käy näiden housujen kanssa.



Tilasin myös harmaan hupparin, sillä tajusin, että mullahan ei näitäkään ole! Tämä huppari käy kaikkien housujen kanssa ja on sopivan pitkä! Mikään ei ole inhottavampaa, kuin se, että selkä paistaa, kun istuu. Väri on käytännöllinen myös.
Tilasin myös harmaan, pitkän topin.


Ihan kuvan osoittamalla tavalla en sitä ajatellut päikkärissä pitää, vaan lähinnä alle ajattelin laittaa pitkähihaisen. Harmaa väri valikoitui juuri sen takia, että alle voi vetäistä ihan minkä värisen paidan vain! Tykkäsin tässäkin pitkästä mallista ja sen rentoudesta!

Sain tänään tosiaan vaatepakettini olen ihan superonnellinen! Hyvät työvaatteet kuuluu kuitenkin päiväkodin varustukseen ja onhan se extrakivaa, että ne on vielä itselleen mieleisiä! Pitää muuten vielä mainita tuosta Def-Shopin kokotaulukosta: missään nettikaupassa ei ole omalle kohdalle osunut noin paikkaansa pitävää kokotaulukkoa! Mulla yleensä on melkoisen vaikeaa ostaa esimerkiksi housuja leveän lantion ja pepun takia, mutta nää istuu just eikä melkein!

Ihanaa ja tyylikästä työviikkoa kaikille! Ootteko te muuten koskaan tilanneet Def-Shopista mitään?

AUROORA

Pörröneuleen tervehdys


ss

unspecified
fg

gsdgd
Jos et vielä muuten seuraa mua Instagramissa ja Bloglovinissa, niin teeppä se nyt! Pysyt perillä mun tekemisistä ja uusista postauksista. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, pus!
nimikyltti